Hammasröntgentoiminnan itsearviointi: mitä STUK edellyttää

Jos vastaanotollanne on röntgenlaite — vaikka vain yksi intraoraalilaite — kuulutte säteilyn lääketieteellisen käytön piiriin. Se tarkoittaa muun ohella, että toiminnan itsearviointi on tehtävä vähintään kerran vuodessa (STM:n asetus ionisoivasta säteilystä 1044/2018). Vaatimus koskee kaikkia hammasröntgentoimintaa harjoittavia vastaanottoja koosta riippumatta.

Mitä itsearvioinnissa arvioidaan?

Itsearvioinnissa vastaanotto käy läpi oman säteilytoimintansa ja arvioi, toteutuvatko hyvät käytännöt omassa arjessa. Asetuksen mukaan itsearvioinnin sisältöön sovelletaan samoja asioita kuin kliiniseen auditointiin. Käytännössä arvioitavia osa-alueita ovat esimerkiksi:

• tutkimusten oikeutus: kuvataanko oikeista syistä ja oikeita potilaita
• optimointi: kuvausarvot, säteilyannokset ja kuvanlaatu
• tutkimusohjeiden ajantasaisuus ja noudattaminen
• laitteiden laadunvarmistus ja tekninen kunto
• henkilöstön osaaminen ja säteilysuojelun täydennyskoulutus
• poikkeavien tapahtumien kirjaaminen ja käsittely

Kuinka usein ja missä muodossa?

Vähintään kerran vuodessa, ja tulokset on dokumentoitava. Tarkastuksessa STUKia ei kiinnosta vain se, että arviointi on "tehty", vaan että siitä on raportti: mitä arvioitiin, mitä havaittiin ja mitä havainnoille tehtiin. Itsearviointi, jonka tuloksia ei kirjata mihinkään, ei täytä tarkoitustaan.

Luokka 3 vai luokka 2 — vaikuttaa velvoitteisiin

Tavanomainen hammasröntgentoiminta (intraoraali- ja panoraamakuvantaminen) kuuluu lääketieteellisen altistuksen luokkaan 3, jossa vuosittainen itsearviointi riittää eikä kliinisiä auditointeja edellytetä. Jos vastaanotolla on KKTT-laite (kartiokeilatietokonetomografia), toiminta kuuluu luokkaan 2 — silloin itsearviointien lisäksi vaaditaan myös sisäiset ja ulkoiset kliiniset auditoinnit määräajoin. Näistä kerromme tarkemmin KKTT-laitetta koskevassa artikkelissa.

Yleisimmät sudenkuopat

1. Itsearviointi tehdään kerralla tarkastusta varten. Vuoden havainnot eivät ole muistissa, joten arvioinnista tulee muodollisuus. Parempi tapa: jaa osa-alueet pitkin vuotta ja kirjaa havainnot heti.
2. Havainnot eivät johda mihinkään. Jos arvioinnissa todetaan puute, siitä pitää syntyä toimenpide, vastuuhenkilö ja aikataulu — ja seuraavassa arvioinnissa todetaan, hoituiko asia.
3. Dokumentit ovat hajallaan. Arviointiraportti on yhdessä kansiossa, koulutustodistukset toisessa ja laitteiden testipöytäkirjat kolmannessa. Tarkastuksen alla kokoaminen vie päiviä.
4. Vastuu on yhden ihmisen muistin varassa. Kun säteilyturvallisuusvastaava vaihtuu tai jää lomalle, kukaan ei tiedä, missä mennään.

Miten tämä hoituu järkevästi?

Itsearvioinnin työläin osa ei ole arviointi itsessään vaan tiedon kokoaminen: mitä laitteille on tehty, kuka on koulutettu ja mitä poikkeamia vuoden aikana kirjattiin. Kun nämä kirjataan arjessa sitä mukaa kun työ tehdään, vuosittainen itsearviointi on yhteenveto eikä arkeologinen kaivaus.